Valtiontutkimuskeskus VTT:n koordinoima suuri lähilukuteknologiaan liittyvä hanke voitti kultaa EU:n kilpailussa. VTT on tyytyväinen hankkeen tuloksiin.
EU-tasoisen kilpailun järjesti Itea (Information Technology for European Advancement). Kultaisen Achievement Award 2009-palkinnon sai VTT-vetoinen SmartTouch-projekti.
Hanke kesti vuodesta 2006 vuoteen 2008. Projekti kehitti nfc-lähilukuteknologiaa. Nfc-kirjainlyhenne tulee sanoista near field communication.
Palkintolautakunta arvosti hankkeessa erityisesti luodun alustan ja konseptien nfc:hen perustuvaa vuorovaikutteista käyttäjäkeskeisyyttä. Lyhyen kantaman langaton teknologia sopii esimerkiksi ostoksiin, kulunvalvontaan tai ajankohtaisviihteeseen.
SmartTouch-hankeessa suunniteltiin ja testattiin nfc:hen pohjautuva palvelualusta sekä kehitettiin liiketoimintamalleja. Tuloksena Euroopan kilpailukyky on osin parantunut Japaniin ja USA:han verrattuna.
Osallistujat tuottivat hankkeen aikana kaikkiaan 23 pilottia ja 44 teknistä demonstraatiota. Suurimmat läpimurrot liittyivät nfc:n käytön mahdollistavaan teknologiaan.
SmartTouchin tuloksia on VTT:n mukaan hyödynnetty menestyksellisesti. Projektiin osallistuneet yritykset ovat kehittäneet 22 kaupallista tuotetta. Viime vuoden loppuun mennessä oli olemassa viisitoista patenttia. Lisäksi VTT:n tiedossa oli yksi projektin pohjalta syntynyt spin-off.
Visa aloitti
kokeilun
Nokia on sanonut, että nfc:llä on vahva rooli Symbian-käyttöjärjestelmän seuraavissa versioissa. Toisaalta on epäselvää, mitkä ovat Nokian pidemmän ajan suunnitelmat nfc-puhelinten laajemmaksi tuomiseksi markkinoille. Yhtiön tuorein nfc-malli on tuloillaan oleva 6216 classic.
Tutkimusyhtiö Juniper Research on vastikään ennustanut, että yksi kuudesta matkapuhelimen käyttäjästä omistaa nfc-puhelimen vuoteen 2014 mennessä. Tällä hetkellä nfc-luurien leviäminen on rajoittunut pitkälti Kaukoitään.
Luottokorttiyhtiö Visa puolestaan aloitti Luottokunnan kanssa Suomessa äskettäin kokeilun, jossa yhtiöiden valitut työntekijät käyttävät nfc-kännykkää kontaktittomaan maksamiseen.
VTT:n SmartTouchissa oli mukana 22 organisaatiota kahdeksasta Euroopan maasta. Kolmivuotisen projektin budjetti oli 30 miljoonaa euroa ja sen laajuus oli 215 henkilötyövuotta.