itea
Home  |  Contact  |  Community  |  My ITEA


Register here

VTT vauhdittaa M2M-netin tuloa

31 March 2008

pdf document

© Prosessori online

 

Koneiden välinen kommunikaatio kasvaa


VTT:n johdolla ryhdytään kehittämään yleispätevää, koneiden väliseen kommunikaatioon perustuvaa palvelukonseptia, jonka avulla voidaan luoda uusia M2M (Machine-To-Machine) -palveluja.

 

Tällä hetkellä ei ole käytettävissä yleispätevää M2M-palveluinfrastruktuuria vaan sovellukset toimivat yleensä erillisinä M2M-ratkaisuina. Tämän vuoksi lukuisat bisnesmahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.

 

Kolmivuotisessa Eureka/ITEA2:n Usenet-hankkeessa kehitetään konsepteja näiden yhteentoimivuusongelmien ratkaisemiseksi. Lähtökohtana ovat jo käytössä olevat M2M-sovellukset mutta hankkeessa luodaan uudenlaisia M2M-skenaarioita, arvoverkkoja, vaatimuksia ja Ubicom-arkkitehtuureja. Hankkeen lopputuloksena syntyy geneerinen Usenet M2M -ratkaisu ja joukko toteutettuja uusia innovatiivisia M2M-palveluskenaarioita.

 

Kansainvälinen 18 partnerin muodostama Usenet-konsortio on jo saanut noin 14,9 miljoonan euron rahoituksen M2M-palveluverkkojen tutkimukselle. Hanke on osa Tekesin Ubicom-ohjelmaa.

 

Veijo Hänninen
Prosessori online